Järjestä saunailta polttareille pienellä budjetilla

Saunailta on erinomainen vaihtoehto myös polttareiden ohjelmaksi, sillä mikäpä olisikaan mukavampi tapa sulhaselle tai morsiamelle viettää viimeistä iltaansa sinkkuna kuin rentouttava saunailta parhaiden ystävien kanssa? Saunaillan järjestäminen onnistuu myös pienellä budjetilla, joten se on hyvä vaihtoehto erityisesti budjetin ollessa tiukoilla. Keskustelupalstoilla on viime aikoina valitettu usein siitä, kuinka suuria summia polttareiden järjestäminen vaatii osallistujilta. Tästäkin syystä saunailta voi olla hyvä vaihtoehto! Illasta kannattaa tehdä kuitenkin erityisen spesiaali, onhan se sulhasen tai morsiamen viimeinen sinkkuilta! Tältä sivulta löytyy muutama pienen budjetin polttarivinkki, joita voit hyödyntää iltaa suunnitellessasi.

Hyvän menuun saa aikaiseksi myös nyyttäriperiaatteella

Kun polttareiden ruokalistaa suunnitellaan, on hyvä huomioida erityisesti illan juhlakalun mieltymykset. Lisäksi tulee tietysti huomioida mahdolliset allergiat tai erityisruokavaliot. Helpoiten menuu saadaan aikaan suunnittelemalla se ensin yhdessä ja jakamalla tehtävät osallistujien kesken. Jos joku osallistujista on erityisen hyvä leipoja, kannattaa hänelle nakittaa leipomisvuoro ja hyvä ruuanlaittaja taas voi loihtia illan pääruuan. Kaikki osallistujat eivät välttämättä ole huippukokkeja tai heidän aikataulunsa saattaa olla erityisen tiukka, mutta myös tällaiset osallistujat voivat ottaa osaa talkoisiin vaikkapa hankkimalla illan juomat tai rekvisiitan.

Huolehdi illan ohjelmasta

Iltaan on hyvä varata saunomisen ja hyvän ruuan lisäksi myös jotakin ohjelmaa. Ehkäpä haluatte kokeilla erilaisia netistä löytyviä pelejä, jolloin http://mobiili-kasinot.fi -sivusto on tutustumisen arvoinen. Tiesithän, että monet nettikasinot tarjoavat osan peleistä täysin ilmaiseksi pelaajien kokeiltaviksi? Tällaisista ilmaispeleistä onkin hyvä aloittaa, kun morsian tai sulhanen laitetaan testaamaan pelitaitojaan.

Erityisesti morsiamelle saunailtaan sopivaa ohjelmaa ovat erilaiset hemmotteluhoidot. Kannattaa jälleen miettiä, mistä juuri kyseinen morsian pitää. Ehkäpä vaikkapa manikyyri voisi olla tällainen hoito tulevia häitäkin silmällä pitäen, ellei morsian ole jo ehtinyt kynsihoitoa varata. Saunaillassa voidaan myös hoitaa kasvot, kädet tai jalat – tai vaikkapa nämä kaikki. Paikalle voi pyytää esimerkiksi asiantuntevan tuote-esittelijän, jolta polttareihin osallistuvat ystävät voivat ostaa morsiamelle tälle mieleisen tuotesetin. Samalla esittelijä voi tehdä morsiamelle rentouttavia hoitoja, jotka auttavat tätä valmistautumaan suureen tulevaan päiväänsä ja näyttämään tänä tärkeänä päivänä mahdollisimman hehkeältä.